Ensimmäinen koskaan tekoälyn avulla kehitetty linssi korostaa värejä aivan uudella tavalla

Bollén kontrastilinssi VOLT+ haastaa kilpailevat linssit aivan uudella tavalla. Ensimmäinen tekoälyn avulla kehitetty linssi arvioi yli 20 miljoonaa vaihtoehtoa, joista valikoitui yksi.
Tekoälyä ohjattiin parantamaan värejä valikoivasti, korostamaan kontrasteja, säilyttämään valkoinen valkoisena sekä välttämään kaikkia tunnettuja kontrastilinssipatentteja. Tuloksena saatiin linssi, joka toistaa värit 15 % paremmin kuin paras kilpailija.
Olemme perinteisesti tottuneet siihen, että kontrastilinssi on pohjaväriltään punainen, oranssi tai toisinaan keltainen. Tämä myös vaikuttaa linssin läpi katsottuun värimaailmaan. Maailma muuttuu punaiseksi, mikä häiritsee toisia. Myös valkoiset pinnat muuttavat väriään. Bollén VOLT+ linssi on pohjaväriltään neutraali ja se toistaa valkoisen valkoisena.

Linssissä käytetään värisokeiden linsseistä tuttua teknologiaa. Siinä missä kontrastilinssit yleensä korostavat vain yhtä väriä ja muita värejä vähennetään, Bollé VOLT+ korostaa kaikkia värejä, sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä. Linssin huippuominaisuudet viimeistelee polarisoiva ominaisuus. Kaikki VOLT+ linssit ovat polarsoivia, eli ne poistavat vaakaheijasteita esimerkiksi veden ja märän tien pinnasta.

Volt+ Ultraviolet linssi, malli Lightshifter.
Miksi valita kontrastilinssi?
Aurinkolasien asiantuntijana jaksamme aina muistuttaa yhdestä asiasta: Aurinkolasien tarkoituksena ei ole ainoastaan suojata silmiä häikäisyltä ja haitallisesta UV-säteilyltä. Aurinkolasien tarkoituksena on myös parantaa näkemistä kirkkaissa valo-olosuhteissa ja tätä kautta parantaa esimerkiksi urheilusuoritusta.

Volt+ linssi saatavilla myös monikäyttöisiin Lifestyle-malleihin.
Bollé VOLT+ siis parantaa näkemistä. Linssin avulla erotat kannot juoksupolulla ja asfaltin railot pyörän selästä. Polarisoivan ominaisuuden ansiosta se sopii erinomaisesti myös vesille sekä autoiluun. VOLT+ linssi saatavilla myös omilla voimakkuuksilla.

Bollé SFINX Volt+ Gun linssillä, jossa hopeinen puolipeili.

Bollé FENIX Volt+ Offshore linssillä, jossa sininen peili. Tässä linssissä myös likaa ja vettä hylkivä pinta - täydellinen valinta vesille!

Bollé VICTUS Volt+ Ultraviolet linssillä, jossa violetti peili.
Katso Volt+ linssilliset mallit verkkokaupastamme. Lähin Bollé jälleenmyyjä.
Linssi on saatavilla myös polarisoimattomana (VOLT).