fbpx
Suojaa lastesi silmät sinivalolta!

Suojaa lastesi silmät sinivalolta!

31/12/2018

Lasten silmät ja niiden suojamekanismit kehittyvät läpi koko lapsuuden. Lasten kehittyvät silmät ovat erityisen alttiita vaurioille.

Lapset altistuvat auringonvalolle kolminkertaisesti aikuisiin verrattuna. Osa asiantuntijoista väittää, että jopa puolet ihmisen elinajan UV-altistuksesta saavutetaan jo nuorella aikuisiällä. Lasten silmien linssi on kirkkaampi kuin aikuisen, jolloin sinivalo pääsee helpommin verkkokalvolle. Siksi sinivalolta suojautuminen on erityisen tärkeää.

Mitä on sinivalo?

Sinivalo on korkein taajuus valokirjossa. Sinivaloa on auringonvalossa, mutta altistumme sille myös muun muassa älylaitteiden näyttöjen valon kautta. Älylaitteiden käytön lisäännyttyä on keskusteltu paljon siitä, miten laitteiden käyttö vaikuttaa uneemme, mikä on perusteltua, sillä sinivalo säätelee aivojemme vuorokausirytmiä. Auringon sinivalo voi myös vaurioittaa silmiä, sillä se on verkkokalvolle 15 kertaa haitallisempaa kuin muut valon aallonpituudet. Sinivalo aiheuttaa valokemiallisia vammoja verkkokalvon soluihin, mikä aiheuttaa kaihia ja silmäpohjan rappeumaa. Tämä johtaa näkökyvyn heikkenemiseen.

Oeil BL CMJNjpg

Sinivalosuodatin estää haitallista sinivaloa, mutta päästää läpi näkemisen kannalta hyöllisen valon.

Cébén lasten linssit

Cébén 1500 blue light -linsseissä on täysi UV-suoja sekä haitallisen sinivalon suoja. Oikealla suojauksella estetään lasten silmien väsyminen ja näön vaurioituminen. Cébén 1500 blue light -linssi estää haitallisen sinivalon, mutta päästää läpi hyödyllisen valon, jolloin lapsi saa paremman syvyysnäön ja värien havainnointi helpottuu. Harmaa kategorian 3 linssi tarjoaa erinomaisen ja luonnollisen ympäristön hahmottamisen, toisin kuin monet kategorian 4 lasten linssit, jotka saattavat olla jopa vaarallisia, jos lapsi ei näe kunnolla liian tumman linssin läpi.

cebe kat 3 vs 4jpg

Kategorian 4 linssi (vas.) on usein liian tumma. Cébén kategorian 3 linssi tarjoaa uv- ja sinivalosuojan, mutta lisäksi hyvän näkymän. 

Kaikissa Cébén lasten aurinkolaseissa on 1500 blue light linssi.  Cébén sinivalosuodatin ei ole pinnoite, vaan linssimateriaaliin rakennettu ominaisuus, joten se ei voi kulua pois. Tutustu lasten lasivalikoimaan täällä ja kysy lisää lähimmältä jälleenmyyjältä.

cebelogomustapng

Kategoriat: Optiikka
Avainsanat: aurinkolasit lapset