Elan Ripstick vahvasti esillä Vapaalaskuiltamissa


Matthiakset Mayr ja Haunholder lähtivät Etelämantereelle laskemaan vuorille, joilla kukaan ei ollut tiettävästi aiemmin laskenut. Etelämanner on kylmin, kuivin ja tuulisin maanosa planeetallamme. Yleensä vain tieteilijät, naparetkeilijät ja vuorikiipeilijät matkaavat Etelämantereelle, mutta nämä vapaalaskuun mahdottomilta tuntuvat olosuhteet kiehtoivat Mayria ja Haunia niin paljon, että he pakkasivat 90-kiloiset ahkionsa ja pyysivät kuvaajan mukaan matkalle. Syntyi elokuva No Man’s Land, joka oli pääleffana viikonloppuna pidetyissä Vapaalaskuiltamissa Helsingin Messukeskuksessa.

143e87ce-adf9-40dc-b9da-712cf86c453bjpg

Lähes täysi katsomo Vapaalaskuiltamien Pyhä Kinossa


Matkalle lähtiessä miesten odotukset olivat tietenkin suuret, mutta se mitä he löysivät, oli monin tavoin hienompaa, kuin mitä ennalta kuvitella saattoi. No Man’s Land on nähtävissä Vimeo palvelussa helmikuusta 2019 alkaen. Katso traileri täältä. 

kuvat eino ansio vapaalaskuiltamatjpg

Mayr kertoo 18 kilosta suklaata, jota he vetivät perässä reissullaan. Kuva: Eino Ansio / Vapaalaskuiltamat


Elokuvan jälkeen keskustelussa nousi esiin rankat, täysin poikkeukselliset olosuhteet ja niissä pärjääminen. Mielenkiintoinen yksityskohta oli, että miehet vetivät perässään muun muassa 18 kiloa suklaata, jonka voimin heidän oli tarkoitus taata riittävä energiataso, jos he joutuisivat pysähtymään pidemmäksi aikaa myrskyn takia. Kaikkea varasuunnitelma-suklaata ei onneksi tarvittu. Mayrilla oli jo uudet suunnitelmat vahvasti mielessä. Seuraava leffa kuvataan huhti-toukokuussa maailman pohjoisimmassa vuoristossa Arctic Cordilleressa, joka on osa Kanadaa. Elokuva valmistunee ensi syksyksi, joten kuka tietää, nähdäänkö Mayr myös ensi vuoden Vapaalaskuiltamissa!

Mayr laski ja hiihti Elan Ripstick 116:lla ja toisena parina hänellä oli mukanaan Ripstick 106. Vapaalaskuharrastajat olivat vaikuttuneita Elanin mallistosta ja saimmekin paljon kyselyitä, missä Ripstickejä pääsee testaamaan. Meillä on oma testikiertue, johon päivitämme uusia testipäiviä kauden edetessä. Tällä hetkellä sovitut testipaikat ja päivät löytyy täältä.



IMG_1472JPG

Teemu Hietamies esitteli vapaalaskija Juho Karhulle suksien rakennetta.


Vapaalaskuiltamissa sekä Go Expo messuilla oli paikan päällä muitakin Ripstickin nimeen vannovia. Uusin tiimiläisemme Juho Karhu kävi noutamassa välineensä. Myös Juho laskee ensi kaudelle Ripstick 106:lla Norjassa, jonne hän on purjehtinut kotinsa. Juho asuu siis purjeveneessä, joka toimii hänen basecampinaan ensi kauden ajan. Suunnitelmina on purjehtia Huippuvuorille asti. Saadaan varmasti pian kuulla Juhon kuulumisia sekä raporttia ensimmäisistä laskuista.


4bba6aba-b226-4837-9968-996f15d8e6d8jpg

Myös Jussi Hynninen ja Jenni Kaipainen olivat mukana messuilla. Pari on laskenut yhdessä jo 10 vuotta! Nykyisin Ripstickeillä hekin. 

Kiitämme järjestäjiä sekä kaikkia messuvieraita mielenkiinnosta, toivottavasti näemme ensi vuonna entistä isommalla porukalla!


credits eetu2jpg
Eski photobompasi messukoira Wäinön kuvaan.